Webinaarin aiheena oli henkilöbrändäys. Aloitimme webinaarin klo 10 ja se kesti vähän alle tunnin.
Henkilöbrändäys tarkoittaa sitä, mite erottua netissä muista työnhakijoista ja mitä netistä löytyy, jos työnantajasi googlaa nimesi vai löytyykö sieltä mitään.
Oman henkilöbrändin tekemistä on hyvä aloittaa pohtimalla omia vahvuuksia ja sitä mitä osaa, apuna voi käyttää kavereita ja muita tuttuja ja kysyä heiltä mitkä heidän mielestään ovat sinun vahvuuksiasi.
Töitä hakiessa voi tehdä itselleen lisäksi erilaisia työnhakuprofiileja, jonka tekeimistä kokeilemme joskus TVT-kurssilla. Henkilöbrändiä rakentaessa pitää valita sopivat some-välineet ja pitää niiden sisältö asiallisena ja jotkut niistä on hyvä pitää julkisina. Kun olet luonut omaa henkilöbrändiäsi, sitä täytyy muistaa ylläpitää ja luoda uutta sisältöä.
Vinkeistä oli apua ja ne voi ottaa heti käyttöön esim. kesätöitä hakiessa ja myöhemmin töitä hakiessa. En ollut ennen nähnyt esim. Facebookissa yksityishenkilön luomaa työnhakuilmoituksia, mutta se olisi myös hyvä tapa erottautumiseen. En ollut aikaisemmin osallistunut livewebinaariin ja minulla jäi siitä hyvä kokemus. Äänet toimivat hyvin, vaikka välillä ääni pätki. Kuvat näkyivät hyvin, myös diojen, joita kävimme läpi.
torstai 30. maaliskuuta 2017
Henkilöbrändäys
7 psykologista vinkkiä someen
Kun oppii julkaisemaan ihmisiä kiinnostavaa sisältöä, he saattavat alkaa levittämään joitakin julkaisujasi muille ja hetken päästä sinulla saattaa olla sitoutuneita faneja. Omien julkaisujen tykkäykset ja kommentit ovat myös hyödyllisiä.
Kun näkee esim. sosiaalisten medioiden etusivuilla aina saman henkiön jakamia päivityksiä, hän jää mieleen ja saa mm. työnantajat kiinnostumaan.
Kohteliaisuuksia saadessa, voi sanoa vastavuoroisesti jotakin hyvää takaisin ja antaa neuvoja tai vinkkejä. Ihmiset kiinnostuvat ihmisistä, joten pitää muistaa puhua julkaisuissaan ihmisille ja valita kuvat julkaisuihin ihmisistä, joiden toivoisi käyvän nettisivullaan.
Ihmisille ei tarvitse antaa kuin esim. kaksi vaihtoehtoa ja tehdä toisesta kiinnostavampi ja saada ihminen kiinnostumaan siitä.
Kun julkaisee netissä jotakin itsestään ja esim. tuleva työnantaja näkee julkaisun, niin julkaisun pitäisi tehdä hyvä vaikutus häneen ja herättää työnantajan huomio siitä, miksi olisit hyvä kyseiseen yritykseen.
Tsekkauslista verkkosivuille: näin tulet löydetyksi
Pitää miettiä millä hakusanoilla tulee löydetyksi. Jos työnantaja googlettaa nimesi, niin mitä hän sieltä löytää vai löytääkö yhtään mitään?
On hyvä perustaa erilaisia some-sivustoja (Facebook, Twitter, blogi, Instagram jne.). Yksityishenkilö voi jakaa netissä esim. Facebookissa vapaamuotoisia työnhaku-ilmoituksia. Lukijan huomion profiileissa saa yhtenäinen, visuaalinen ulkoasu. Eri profiileissa on hyvä olla samaa siisti kuva itsestäsi ja sama taustakuva. Täytyy muistaa laittaa profiileihin ainakin jonkin verran täysin julkista, työnantajia kiinnostavaa sisältöä.
Kun tahdot äänesi kuuluviin, henkilöbrändi
Henkilöbrändäys on mahdollisuus niille, jotka haluavat erottua muiden joukosta ja haluavat saada omat mieleipiteensä näkyviin. Yrityksille ja yrittäjille se on elinehto.
Henkilöbrändiä tekiessä on hyvä pohtia omia vahvuuksia ja kysellä niitä vaikka kavereilta ja muilta tutuilta. Brändissä on hyvä näkyä myös oma osaaminen, kiinnostavat aiheet ja mitä kaikkea tykkäisi kokeilla.
Hyötyjä henkilöbrändäyksestä on paljon eikä aina sitä huomaakaan, mitä kaikkea se pitää sisällään. Tunnettavuus lisääntyy, ollessaan vahva ja erottuva, saa äänensä paremmin kuuluviin sekä hyötyy töitä hakiessa ja uraa rakentaessa.
Henkilöbrändäys on tärkeää, jotta yhteiskuntaa uskalletaan kyseenalaistaa ja ihmiset uskaltautuvat laittamaan itsensä likoon.
Tyhmää olla käyttämättä oman henkilöbrändin mahdollisuudet
Vastaus siihen miten henkilö tunnistetaan ja miten pystyy pitämään brändiä yllä on yhtenäinen tekeminen.
Brändiä ylläpitäessä omaa nimeä pitää "mainostaa" kaikissa mahdollisissa paikoissa. Aina, kun tekee esim. uuden profiilin itselleen jollekkin sivustolle, täytyy muistaa pitää sama tarttuva ja simppeli nimi niissä. Nimen kanssa saattaa tulla väärinkäsityksiä, jos nimesi on yleinen ja kaimoja on paljon. Jos näin on kannattaa miettiä jotain muuta, kuin oikeaa nimeäsi.
Tavoitteiden julkaisussa pitää kirjoittaa suoraan ja laittaa ne julkisiksi, jotta saa jakoa.

maanantai 27. maaliskuuta 2017
Neljän some-välineen kokeilu 27.3.2017
| tapaaminen.net-sovelluksen avulla voi vaikka sopia tapaamisia, kokouksia tai palavereja. Sovelluksen käyttäminen oli helppoa ja nopeaa. Sovellus on käytännöllinen esim. työelämässä. |
perjantai 24. maaliskuuta 2017
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)